RAUTUPILKKIMATKA
Teemme rautupilkkireissun Norjan Keisijärvelle saapumalla lentokoneella Ivaloon tai sovitusti Norjan Lakselvan Banakin lentokentälle. Molemmissa tapauksissa pikkubussi on asiakkaita vastassa. Ivalosta ajoaika on noin 6 tuntia ja Banakista noin kaksi tuntia Veidnesiin Bernt Skogenin majoitukseen. Kalastusreissulle voit ottaa myös omat kalastusvälineet. Majoitus- ruokailu- ja varustevalmistelut neuvottelemme hyvissä ajoin ja matka näin kannattaakin tehdä valmismatkana, joita järjestää Ivalosta Arctic Giant Travels.
Bussimatkalla ajamme Porsangerin vuonolta tunturimaan ylitse kohden Veidnesiä, suhteellisen tasaista lähes puutonta maastoa, saavumme Veidneesiin. Veidnesin kylästä lähtee virallinen kelkkaura kohden Keisijärveä. Pilkkireissulle lähdemme majoituksesta hyvillä ennakkovalmisteluilla Veidnesin kylästä ajaen moottorikelkoilla parikymmentä kilometriä ylitse tunturin saapuen Keisijärvelle. Ennakkoon olemme lunastaneet Norjan sisämaan kalastuskortin joka oikeuttaa meidät pilkkimään kyseisellä järvellä. Kalastuskortin saamme Pyssyjoen postitoimistosta.
Kymmenen kilometriä ennen Veidnesiä tulee maantien aurauslevennyksiä, jotka on tarkoituksella aurattu autojen tienreunan parkkitiloiksi. Tästä on myös mahdollisuus siirtyä kelkoilla ja reellä kalastuspaikkaan Keisijärvelle. Tämä lähtöpaikka on toinen vaihtoehto pilkille Keisijärvelle. Matkaa n.3km, ajojärjestelyjen kanssa n. 1tunti.
 
Tästä lähtee tien itäpuolelle vaatimattoman näköinen moottorikelkkakeino tunturiin Keisijärvelle, vähäisen koivikon lomitse. Se seurailee Keisijärvestä mereen laskevaa Keisijokea. Matka on noin vajaa kolme kilometriä. Keisijärvi avautuu keinon oikealle puolen n. 10 km pituisena tunturiin halkaistuun kuruun.Keisijärven rannalla on paikallisten norjalaisten pari mökkiä, toinen vuokrattavissa toinen rakenteilla.
Keisijärven saaliskala on pääasiassa rautua, järveen nousee myös merestä merilohi ja meritaimen. Pilkkisaaliina voi olla melkoisen kookkaita yksilöitä kalan hyvän syöntiajan sattuessa. Ison tunturijärven rautu on oikukas kala, kaunis, arvostettu, pyytämisen arvoinen saaliskala. 
<<- VEIDNES MERIKALASTUS
<<- TULOSTA SIVU
<<- MERI- TAI PILKKIKALASTUSMATKA
<<- www.jr-giant.fi